Pysähtyminen

Jeejee, kuuntelen piirrettyjen soundtrackeja himassa. Kuumetta ollu useena päivänä tämän ihkun flunssan jatkeena. Tulee sukelleltua myös syvällä. Myös meditaatio kuumeisena on sangen transsendenttinen, ellei jopa psykedeelinen kokemus. Hyvät kotibileet, eikä häiritse naapureitakaan, kun suurin meuhkaus tapahtuu oman pään sisällä.

Pysähtyminen koskettaa nyt kaikkea. On niin helppoa elää kaiken oleellisen ohi, yli tai läpi. On niin helppoa erkaantua välittömästä kokemisesta, on helppoa vieraannuttaa kokemus sanoilla, älyllä, ajatuksilla. Miten paljon olen elänyt ja miten vähän siitä kaikesta onkaan tapahtunut oikeasti juuri minulle!

On niin tuttua illalla pistävästi havahtua ääneen, jonka suurimmaksi osaksi päivää vaientaa, ääneen joka kysyy: Mihin tämä päivä meni, käytinkö sen hyvin ja rakkaudella? Käytinkö sen niinkuin halusin? Elänkö sellaista elämää, mikä on sisäisen totuuteni mukaista? Esimerkiksi rutiinit sumentavat näkökentän, hämärtävät valintojen ja vastuun välisen suhteen. Loppujen lopuksi aika monessa on kyse omista valinnoistani, vaikkakin olisin tehnyt niitä erilaisia yhteiskunnallisia ääniä kuunnellen. Olenko valinnut hyvin? Olenko valinnut tietoisesti vai tiedostamatta?

Aika kuluu kaiken aikaa. Sen hupenevuus ahdistaa. Kun ei kohtaa nyt-hetkeä, kun ei koe välitöntä kokemusta, ei voi olla sinut ajan rajallisuudenkaan kanssa. Monesti kehittää kiireen ratkaisuksi, ettei kuulisi pysähtymiseen vetoavia ääniä. Uskottelee, että kun elää nopeammin, kaikki korjaantuu, epämääräiset eksistentiaaliset olot oikenevat. Mutta jos lankakerän pää on jo näkyvissä, ei nopeammin virkkaaminen varmaankaan toimi psykoanalyyttista neuroosia paremmin.

Se mikä on totta, on totta siitä riippumatta, miten suhtaudumme siihen. Vastaanpyristelyllä saa kyllä aikaiseksi nerokkaita neurooseja, mutta ei niillä onnelliseksi tule. Millä tulee? Juuri siksi on nyt pysähtyminen.

Suursiivous

Moi,

oon kotinikkaroinu peilin eheeks (Janos on oppinut hyppimään peilejä päin ja mitäpä se riivattu kissa ei saisi hajalle). Oon myös liimannu, haistellu liimaa, kaivannut sormivärejä, pessy pyykkiä (Janos vahtii pesukonetta aina niin urhoollisesti paitsi linkouksen kohdalla se sekoaa öpaut täysin).

Sit oon ihmetellyt tilansäästäjäratkaisuja, koska itse oon päässyt niillä lähinnä vaan päinvastaiseen tulokseen; kaikkea on paljon enemmän kuin luulisi ja ja kaikki on vaikeammin löydettävissä tilaihmelokerosta toisin kuin silloin kun saavat lojua levällään.

Kaipa noihin lokerikkoihin ahtautumiseen on niin tottunu, että dissaa jo automaattisesti. Mut on se silti jännä, kuinka paljon tänne maailmaan mahtuu ideologioita, ulkoisia sääntöjä, ohjeita ja tarinoita. Ja kuinka vähän niillä loppujen lopuksi on tekemistä sen kanssa, mikä minulle on hyväksi. Taidan olla levällää niin kauan kunnes tiiän itte.

Joskus täytyy saada olla levällään. Nyt on vähän levällään. Oon istunut sen keskellä lattialla peruskysymysten äärellä: kuka, mitä, miksi. Suursiivous meneillään.

Mistä toi sana 'levällään' tulee. Levä, leveä, levätä..?